Rakennetaan TAMEO

Vinkkejä ja ideoita maalaamiseen, liimaamiseen, osien tekemiseen jne. Yleinen keskustelu rakennussarjoista alueen juureen.

Valvoja: FCMA Moderaattorit

Avatar
Petri Hiltunen
Hasegawa
Viestit: 1717
Liittynyt: 16.11.2004 15.04
Paikkakunta: Lahti

Rakennetaan TAMEO

Viesti Kirjoittaja Petri Hiltunen » 05.09.2012 10.18

Seuraavassa hieman täydennystä Vitriini 2/2012 –lehden Varikko-osiossa olevaan Tameon valkometalliformuloita käsittelevään juttuun. Lehdessä kerron lyhyesti, mikä Tameo Kits on ja millaisia heidän rakennussarjansa ovat. Lisäksi lehdessä on lyhennettynä ja listattuna alla olevia rakenteluniksejä ja meikäläisen omia tottumuksia.

Pohjatöitä
Tameon formulamallin, kuten minkä tahansa muunkin 1:43 valkometallimallin rakentaminen kannattaa aloittaa sen suurimman mötikän, eli rungon/katteiden/monokokokin syynäämisellä ja mahdollisella siistimisellä. Valkometalli on kohtuullisen pehmeää ja ainakin itse olen tottunut työstämään sitä samalla tavalla kuin muoviakin. Vanhemmissa malleissa on valusaumoja, purseita ja pintavirheitä, kun taas aivan uusimmista malleista niitä saa hakemalla hakea. Oli siistimistä tai ei, valkometallipalikat kannattaa aina hioa 800-1200 –hiomapaperilla ennen mahdollisia kittailuja, sillä kitti ei tartu kunnolla hiomattomaan valkometalliin. Kittinä olen käyttänyt aina Tamiyan kittejä. Liian matalia tai ”häipyviä” paneeliuria kannattaa syventää kaivertimella. Myös umpinaisia ilmanottoaukkoja avaamalla tai syventämällä malliin saa realistisuutta. Ripustuksia ja pikkuosia varten esimerkiksi monokokin kylkeen merkatut reikien kohdat on porattava auki. Varsinkin ripustukset kannattaa jo tässä vaiheessa sovitella paikoilleen ja mallia muutenkin ”kuivarakennella” ennen pohjamaalausta ja lopullista väriä. Jos fotoetsattuja osia alkaa sihtailemaan ja säätämään vasta kun malli on maalattu ja kiillotettu, niin naarmuttaminen ja maalipinnan pilaaminen on lähes varmaa. Kun ripustuksia ja muita hiluja on sihtailtu, kannattaa sihtailla vielä uudestaan. Vasta tämän jälkeen voi sihtailla vielä kolmannen kerran…
Nyt on pohjamaalin aika. Itse olen tottunut käyttämään Tamiyan valkoista spray-pohjamaalia, mutta aivan hyvin voi käyttää myös vaikkapa automaaleja. Pääasia on, että valkometalli pohjamaalataan. Näin varmistetaan lopullisen värin pysyvyys ja luonnollisestihan pohjamaali paljastaa mahdolliset pintavirheetkin mukavasti. Pohjamaalin käsittelyyn pätee samat säännöt ja tottumukset, kuin minkä tahansa muunkin mallin kohdalla. Valkometalliformuloiden kohdalla ei siis tässä vaiheessa ole mitään ihmeellistä, vaan lopullisesta maalipinnasta tulee sitä parempi, mitä paremmin pohjatyöt on tehty. Pohjatöiden jälkeen kannattaa muuten vaihteeksi sovitella ripustuksia ja muitakin osia…

Väriä ja kiiltoa pintaan
1:43 valkometalliformulan pintavärin maalaamisessa kannattaa muistaa, että ollaan räpeltämässä pienen mittakaavan mallia. Liika maali peittää ja pyöristää helposti yksityiskohtia ja muuttaa koko mallin olemusta epärealistiseksi. Varsinkin 2000-luvun loppupuolen F1-autoissa on järjetön määrä erilaisia aerodynaamisia lärpäkkeitä siellä täällä. Oma tekniikkani monimutkaisten pintojen maalauksessa on suihkia paljon ohuita kerroksia ja vasta lopuksi pari märkää kerrosta. Olen maalaillut pikkuformuloitani ruiskulla, Tamiyan spraylla suoraan purkista ja automaaleilla suoraan spraypullosta, mutta aina olen joutunut pintaa kiillottamaan, enemmän tai vähemmän. Ihannetilannehan olisi, jos maalipinnan saisi täydelliseksi maalaamalla ilman tarvetta kiillottaa, mutta ainakaan meikäläiseltä se ei onnistu. Kiillotuspuuhissa käytän kiillotuslappuja ja/tai Tamiyan kiillotustahnoja. Pientä valkometalliformulaa kiillottaessa kannattaa olla erityisen varovainen, ettei maalipinta puhkea terävien ja monimutkaisten muotojen kohdalta. Itse suojaan herkimmät paikat ja kulmat Tamiyan maskiteipillä kiillotuksen ajaksi.

Dekalointia ja pehmentelyä
Nyt rakentelupöydällä on kiillotettu F1-auton monokokki ja katteet, mallista riippuen yhtenä könttinä tai erillään. Tässä vaiheessa kannattaakin sitten laitella ainakin suurin osa mallin dekaaleista paikoilleen. Dekaalin pehmentimen jäämien putsailu ja mahdollinen vahaus on paljon helpompi tehdä ennen kuin ripustukset ja pikkuosat on liimailtu paikoilleen. Tameon ja myös Silverlinen sarjoissa on lähes poikkeuksetta Italialaisen Cartografin valmistamat huippulaatuiset dekaalit. Cartografin tuotteet tottelevat nöyrästi dekaalinpehmentimiä ja hiustenkuivaajaa. Kuviot ja logot taittuvat monimutkaisenkin muotojen päälle siisisti, kunhan ei turhaan kiirehdi. Tameolta löytyy kahta erilaista dekaalinpehmenninta, SOF Strong ja SOF Extra Strong. Ensin mainittu soveltuu normaaliin dekaalityöskentelyyn ja jälkimmäinen on tarkoitettu erityisesti rengasdekaalien laittoon. Tameon sarjoissa rengastekstit löytyvät normaaleina dekaaleina, eli ns. hankausdekaaleita ei käytetä. Extra Strongia käytetään niin, että laitetaan rengasteksti haluttuun paikkaan, painetaan talouspaperilla ylimääräiset vedet pois ja vedetään pehmennintä dekaalin päälle mielellään yhdellä vedolla ja annetaan kuivua. Extra Strong on niin tuimaa tavaraa, että se muuttaa dekaalin aikalailla nestemäiseksi ja se imeytyy renkaan pintaan. Tässä vaiheessa dekaalia ei kannata pahemmin sohia…
Tameon uudemmissa malleissa on dekaaliarkilla vaihtelevasti mukana hiilikuitudekaaleita, jotka laitellaan malliin ohjeiden mukaisesti. Jos malliaan haluaa hiilikuiduttaa enemmän, löytyy esimerkiksi Scale Motorsportilta erilaisia hiilikuitudekaaleita myös 1:43 mittakaavassa. Tameon oma pehmennin toimii hienosti myös SMS:n kuitudekaalien kanssa.

Siipiä ja pikkuhiluja
Etu- ja takasiipien rakenteluun vaikuttaa eniten luonnollisesti mallin esikuva. 60-, 70- ja vielä 80-luvullakin F1:sten siivet olivat jokseenkin yksinkertaisia. Siivet koostuivat pääsiivestä, siivekkeistä ja mahdollisista pystyasennossa olevista päätylevyistä. 90-luvulla ja varsinkin 2000-luvulla siivet monimutkaistuivat huomattavasti ja sama kehitys on nähtävissä myös Tameon rakennussarjoissa. Vanhemmissa sarjoissa esimerkiksi takasiipi saattoi olla yksi valkometallinen osa. 90-luvun ja sitä uudemmissa sarjoissa siivissä onkin sitten jo enemmän osia. Joissain sarjoissa siipi rakennetaan kokonaan fotoetsiosista ja joissain mukana on myös valkometallipalikoita. Siipien rakentaminen onkin yksi haastavimmista osa-alueista Tameon sarjoissa. Siivissä on usein eri värejä, esim. valkoiset päätylevyt ja musta alasiiveke ja sininen pääsiipi ja yläsiiveke. Tässä vaiheessa tekisi varmasti mieli maalata palikat erillään ja liimailla siipi kasaan lopuksi. Teoriassa se olisikin varmasti paras vaihtoehto, mutta käytännössä se ei suurella todennäköisyydellä aiheuta muuta kuin itkua ja hampaiden kiristelyä. Fotoetsiosissa on todella vähän liimapintaa ja kun osat pitää liimata joko pikaliimalla tai epoksilla, niin sotku on valmis. Niinpä siisteyttä hakiessa kannattaa siivet aina rakentaa maalaamattomina kokonaan valmiiksi. Tässä vaiheessa voi käyttää huolettomammin liimaa ja siipeä on parempi näpelöidä ja varmistaa, että kaikki tulee suoraan. Vinoa, harittavaa ja liimatöhryistä siipeä ei katsele lucadimontezemolokaan. Kun siipi on kasattu ja liima on kuivunut, on mahdolliset liimatöhryt helppo putsailla veitsellä ja hiomapaperilla. Kasatun siiven maalaaminen on toki hieman haastavampaa, kuin erillisten osien, mutta lopputulos on taatusti tyydyttävämpi.
Pieniä osakokonaisuuksia kannattaa rakennella samaan tapaan, kuin siipiäkin, eli osia nippuun ja sitten vasta maalaus. Esimerkiksi jarrut rakentelen usein niin, että levyt tai levyjen puolikkaat ja keskiöt ja ehkä jopa satulatkin ensin nippuun ja sitten vasta maalaus. Toki jokainen tekee asiat omien mieltymystensä mukaan, mutta kokemus on opettanut pienten hilujen kohdalla, että isompaa on helpompi käsitellä, kuin pienempää. Nyt puhutaan siis pienoismallin osista…

Loppuniputusta
Pöydällä pitäisi olla nyt maalattu, kiillotettu ja dekaloitu monokokki, maalattuja ja valmiiksi taiteltuja ripustuksia, siipiä, pikkuhiluja ja renkaita. Kaikki mallit ovat tietenkin erilaisia. On siivekkäitä kilpureita, on siivettömiä, on koneellisia ja on koneettomia. Tameon mallien kohdalla ohjeita kannattaa noudattaa aika orjallisesti. Varsinki loppuniputuksen kohdalla on hyvä edetä ohjeiden järjestyksessä. Yleensä Tameon mallit niputetaan järjestyksessä ripustukset, renkaat, siivet. Jos jossain ohjeissa on eri järjestys, menen itse kuitenkin em. järjestyksessä, sillä silloin kaiken saa rakennettua varmasti suoraan ja mallin kaikki pyörät koskettavat pöytää. Aiemmin jankutin varsinkin ripustusten triplatarkastusta. Tässä vaiheessa huomaa, että se kannatti. Ripustukset voi tökkiä paikoilleen ilman maalipinnan naarmuttamista ja kaikki menee suoraan. Kun ripustukset on liimattu, kannattaa laittaa renkaat paikoilleen. Jos jostain syystä joku kumi ei sittenkään osu pöytään, voi ripustusta VAROVASTI taivuttaa nanomillin kerrallaan, kunnes malli kököttää nätisti pyörillään. Lopuksi laitetaan sitten siivet ja pikkuhilut paikoilleen. Tässä vaiheessa on helppo varmistaa, että vaikkapa etusiipi ei keuli eikä auraa, vaan on esikuvan mukaisessa asennossa.

Vitriiniin
Valmis pikkuformula esiintyy vitriinissä edukseen, jos sen asettaa jonkinlaiselle alustalle. Uudemmissa Tameolaisissa tulee fotoetsiarkilla mukana jonkinlainen plakaatti, missä lukee yleensä auton ja kuljettajan nimi ja minkä kilpailun versio malli on tms. Omissa malleissani käytän yleensä erilaisia puualustoja ja fotoetsiplakaatin olen kiinnittänyt alustaan vaikkapa tipalla Erikeeperiä. Näin mallia ja alustaa on helppo vaihdella, kun plakaatin saa siististi irti.

Loppu-pörinät
Esittelin jutussani pintapuolisesti, kuinka heidän mallejaan olen tottunut rakentamaan. Osan nikseistä olen oppinut tekemällä ensin virheitä ja osan miettimällä asioita etukäteen hieman pidemmälle. Jokaisella on omat tapansa ja tyylinsä rakentaa malleja ja niitä tapoja ja tyylejä voi huoletta kokeilla myös valkometallisten formulamallien kanssa. Jutusta on taatusti unohtunut monia niksejä, mitä on vuosien varrella tullut opittua pikkuformuloiden parissa, joten jos Tameo-kärpänen on puraissut ja jokin asia askarruttaa mieltä, niin tulkaa tapahtumissa kyselemään tai pistelkää FCMA-forumilla YV:tä. Höpötän mielelläni pikkuformuloista.

-Petri

Avatar
Tuomas Seppälä
Hasegawa
Viestit: 1528
Liittynyt: 19.01.2005 10.33
Paikkakunta: Loimaa

Re: Rakennetaan TAMEO

Viesti Kirjoittaja Tuomas Seppälä » 05.09.2012 12.38

Hallelujaa ja aamen :worshippy
Jollei näillä ohjeistuksilla ala valmista syntyä, voinee keskustella lähinnä peilistä näkyvän kaverin kanssa :screwy:
www.facebook.com/tumbesgarage Hot rods & cool kustoms

Avatar
Eero Kumanto
Fujimi
Viestit: 1149
Liittynyt: 29.09.2004 12.10
Paikkakunta: Sastamala
Viesti:

Re: Rakennetaan TAMEO

Viesti Kirjoittaja Eero Kumanto » 05.09.2012 18.16

Tuomas Seppälä kirjoitti:Hallelujaa ja aamen :worshippy
Jollei näillä ohjeistuksilla ala valmista syntyä, voinee keskustella lähinnä peilistä näkyvän kaverin kanssa :screwy:
Ai niinku: "Kerro, kerro kuvastin, minkä osan liimaisin?"

Avatar
Vepi Aalto
Ylläpitäjä
Viestit: 1794
Liittynyt: 15.01.2006 13.39
Paikkakunta: Hyvinkää
Viesti:

Re: Rakennetaan TAMEO

Viesti Kirjoittaja Vepi Aalto » 11.09.2012 15.22

Pistätkö vielä nippelinä vinkin mitä kamaa käytät... Tameon pehmentimen jäämien poistamiseen?
Team Lentäjät

Avatar
Petri Hiltunen
Hasegawa
Viestit: 1717
Liittynyt: 16.11.2004 15.04
Paikkakunta: Lahti

Re: Rakennetaan TAMEO

Viesti Kirjoittaja Petri Hiltunen » 11.09.2012 15.52

Vepi Aalto kirjoitti:Pistätkö vielä nippelinä vinkin mitä kamaa käytät... Tameon pehmentimen jäämien poistamiseen?
Pehmenninjäämien poistoon käytän pehmeää vedellä kostutettua t-paitakangasta, Bare Metalin Plastic Polish-kiillotusainetta ja t-paitakangasta tai esim. Tamiyan vahaa edelleenkin t-paitakankaalla kiillottaen.

Avatar
mikkod
Moderaattori
Viestit: 2702
Liittynyt: 23.11.2004 16.05
Paikkakunta: Suomi - Finland
Viesti:

Re: Rakennetaan TAMEO

Viesti Kirjoittaja mikkod » 11.09.2012 15.57

Vepi Aalto kirjoitti:Pistätkö vielä nippelinä vinkin mitä kamaa käytät... Tameon pehmentimen jäämien poistamiseen?
Kiilloitat tahnoilla (näin mä teen)? Niinkuin Petri laittoikin niin kostealla vaan perään.
En pidä mitään minään.
BANDITS SIX O`CLOCK LOW!!!

Everything I like is either illegal, immoral, fattening, addictive, expensive or impossible
I like the TUNA here.
-Paul Walker 1973 - 2013

Avatar
Vepi Aalto
Ylläpitäjä
Viestit: 1794
Liittynyt: 15.01.2006 13.39
Paikkakunta: Hyvinkää
Viesti:

Re: Rakennetaan TAMEO

Viesti Kirjoittaja Vepi Aalto » 21.09.2012 00.14

Petri Hiltunen kirjoitti:Varsinkin ripustukset kannattaa jo tässä vaiheessa sovitella paikoilleen ja mallia muutenkin ”kuivarakennella” ennen pohjamaalausta ja lopullista väriä
Heitetäänpä tähän yksi yritys-erehdys. Kannattaa tarkastaa kahteen kertaan ohjeista kumpaan suuntaan ripustukset käännellään, ettei joudu kääntelemään sitten 180-astetta korjauksena takaisin. Tuloksena luultavasti taittokohdista katkeillut ripustuskokonaisuus :oops:
Team Lentäjät

Vastaa Viestiin