Mallarit lomailee

Yleistä höpöttelyä kaikesta mahdollisesta

Valvoja: FCMA Moderaattorit

Avatar
Juho Jaakkonen
Tamiya
Viestit: 2376
Liittynyt: 15.01.2006 22.05
Paikkakunta: Alavieska

Mallarit lomailee

Viesti Kirjoittaja Juho Jaakkonen » 27.05.2012 17.37

Sain perjantaina vieraakseni foorumilta tutun Matias Marjakankaan. Hän ajeli kotipitäjästämme Alavieskasta luokseni Tornioon viettämään rentoa viikonloppua. Perjantai meni Tornion ja Haaparannan kiertelyssä ja elokuvan katselussa.

Lauantaina vuorossa oli suunniteltua ohjelmaa, sillä olin bongannut läheisen K-marketin ilmoitustaululta jenkkiautonäyttelyn mainoksen, joka piti tietenkin tsekata. Ennen näyttelyyn lähtöä piti tietenkin käydä hakemassa illaksi evästä Systembolagetista. Kun kilisevät kassit oli saatu lastattua autoon, otettiin suunnaksi Keminmaan auto, missä autonäyttely järjestettiin.

Pelipaikalle saavuttaessa silmiemme eteen avautui harrasteparkki, jonka kalustoa piti alkaa välittömästi taltioimaan.

Kuva

Kuva

Vaikka kyseessä oli amerikkalaisiin autoihin keskittyvä tapahtuma, oli mukaan eksynyt muutama eurooppalaisvalmisteinen kiesikin.

Kuva

Paikalla oli myös maukas Kleinbus-yhdistelmä.

Kuva

Volvo-entusiastimme huomasi myyntiautojen rivissä nettiautosta tutun pikku-Volvon, joka piti tietysti syynätä läpikotaisin. Oltiin siis jenkkiautotapahtumassa ja kaveri syynää Volvoa... Lapun mukaan vuosimallin ´86 kolmesatasessa oli mittarissa vain 134 tkm ja myynnissä toiselta omistajalta. Pitää kuulemma käydä maanantaina koeajolla...

Kuva

Kun pihalla olleet autot oli kuvattu, suunnattiin sisätiloihin varsinaiseen näyttelyyn. Liput olivat 5€:n arvoisina kohtuuhintaisia. Kahdella eurolla sai ostaa myös arpoja, joiden pääpalkintoina oli 50" tv. Saivat ylipuhuttua meidät osallistumaan arvontaan.

Kuva

Sisällä heti oven vieressä oli pala suomalaistakin ajoneuvohistoriaa '61 Tunturin muodossa.

Kuva

Mopojen vierestä löytyi tällainen kaksikko.

Kuva

Joku näyttelyvieraista kertoi vastavalmistuneen Woodsterin korin olevan puuta. Tässä peltiexperttimme menossa tarkistamaan asian todenperäisyyttä.

Kuva

Vaikka metallialan mestarimme olikin loukannut varsinaisen työstökätensä rehellisessä työnteossa, päätteli hän hetken koputeltuaan Woodsterin olevan ainakin osittan kaivostuotteista valmistettu. Monen alan asiantuntijana myöskin Kupla-tohtorin tittelin haltijana hän väitti vielä, että osa Woodsterin muodoista olisi Kuplasta rälläköityjä. Kyllähän tuossa kieltämättä tutun oloisia piirteitä on.

Kuva

Näyttely oli varsin muskelipainotteinen. Seassa oli toki muutama muuhunkin kategoriaan kuuluva menopeli mutta enimmäkseen autot olivat Mopar-osastoa.

Kuva

Kuvaaminenkin oli valaistuksen takia lähes yhtä vaikeaa kuin Helsingin messukeskuksessa.

Kuva

Edellisen Challengerin vieressä oli hauska sauna-Kleinari.

Kuva

Kuva

Jos tämä Charger olisi ollut eri värinen, olisin antanut people's choice ääneni sille.

Kuva

Tällä kertaa ääneni meni kuitenkin näyttelyn ainoalle siipijenkille. Plymari olikin varsin pieteetillä viimeistellyn oloinen.

Kuva

Kuva

Moottoripyöristä valitsin suosikikseni oranssin chopperin, joka muistutti erehdyttävän paljon Matiaksen muutama vuosi sitten rakentamaa mopoa.

Kuva

Chopperin läheisyydessä oli asiallisen rekvisiitan omaava Pyhimys-Volvo.

Kuva

Aikamme näyttelyautoja ihmeteltyämme poistuimme parkkipaikalle, johon oli ilmestynyt pari autoa lisää. Mm. tämä Riviera.

Kuva

Kuva

Myös kantikkaampaa muotoilua oli saapunut parkkiin. Auto oli hyvin suojattu, sillä sitä vahti valpas vahtikoira.

Kuva

Sahtiweikot olivat markkinoimassa tulevaa tapahtumaansa.

Kuva

Sahti olikin suunnitelmissa seuraavaksi. Lähtiessä näppäsin vielä kuvan tällaisesta kopterista.

Kuva

Tornioon palatessa kävimme poistamassa Cittarista hieman hiukopalaa. Ei mitään rehuja vaan kunnon proteiinia. Juomat kylmään ja marinaadia vääntämään. Pihvimarinaadin pohjana käytettiin Murphy's Irish Stoutia.

Kuva

Grilli oli äärettömän kuuma ja alkupalaksi paistetut pekonit saivat välillä jopa liekityksen osakseen. Sitten siirryttiin pääruokaan eli pihveihin. Matias tuumasi pihveistä, että "kyllä kai näisä monenlaisia vivahteita on".

Kuva

Pihveistä yli jääneet marinaadit käytettiin jälkkäripekoneihin, joista tulikin aika mukavia.

Kuva

Rillexoinnin jälkeen suuntasimme auringon hellimään Tornion iltaan. Tapasimme muun muassa pullonkerääjämummon, joka antoi meille terveysvinkkejä ja varoitti, että liiallisesta liikunnasta saattaa saada syövän. Paikallisessa ravitsemusliikkeessä oli sen verran porukkaa, että istumapaikkoja oli vain terassilla. Terssiltä bongailimme paikallista liikennettä, jossa näkyi Mersujen ja Volvojen seassa myös musta '58 Cadillac. Joku hurja myös paljasti itsensä pääkatua pitkin ajavan Chevy Vanin sivuovesta. Illan päätteeksi tutustutin ystäväni Keskusgrillin tarjontaan. Grillin antimia nauttiessamme arvuuttelimme pullonkerääjän innoittamina mistä kaikesta sen syövän voikaan saada.

Lisää kuvia autonäyttelystä: http://s107.photobucket.com/albums/m294 ... ma-albumi/

Ovatkos muut foorumilaiset jo lomailleet?
Scale Model Custom's Alavieska
"Automotive bonsai"
Model is authentically detailed inside and out - bumper to bumper, top to bottom.

Avatar
Bowtie
Tamiya
Viestit: 2153
Liittynyt: 28.01.2005 09.49
Paikkakunta: Tuusula
Viesti:

Re: Mallarit lomailee

Viesti Kirjoittaja Bowtie » 28.05.2012 17.09

Juho Jaakkonen kirjoitti: Tällä kertaa ääneni meni kuitenkin näyttelyn ainoalle siipijenkille. Plymari olikin varsin pieteetillä viimeistellyn oloinen.
Toi on kyllä mun silmään ´58 Buick... Vähän tummiks menny poikien pihvit :mrgreen:
"´63 Chevrolet - Clean Cut As A Jewel, Smooth-Riding As A Jet"

Eero Vainikka

Avatar
Juho Jaakkonen
Tamiya
Viestit: 2376
Liittynyt: 15.01.2006 22.05
Paikkakunta: Alavieska

Re: Mallarit lomailee

Viesti Kirjoittaja Juho Jaakkonen » 09.06.2012 19.09

Bowtie kirjoitti:
Juho Jaakkonen kirjoitti: Tällä kertaa ääneni meni kuitenkin näyttelyn ainoalle siipijenkille. Plymari olikin varsin pieteetillä viimeistellyn oloinen.
Toi on kyllä mun silmään ´58 Buick... Vähän tummiks menny poikien pihvit :mrgreen:
Niinpä muuten onki. Pihvit olivat ainakin läpikotaisin kypsiä. Meni vielä harjoittelun pikkiin nuo alkukesän rillailut.
Scale Model Custom's Alavieska
"Automotive bonsai"
Model is authentically detailed inside and out - bumper to bumper, top to bottom.

Avatar
Juho Jaakkonen
Tamiya
Viestit: 2376
Liittynyt: 15.01.2006 22.05
Paikkakunta: Alavieska

Re: Mallarit lomailee

Viesti Kirjoittaja Juho Jaakkonen » 16.06.2012 16.25

Mitäs ootte puuhaillu? Mulla on menny aika lähinnä W123:ta purkaessa ja rillaillessa. Ajattelin ensi viikolla siivota tallin, että saan auton sisälle ja pääsen aloittamaan peltien putsauksen. Tässä todisteeksi vielä viikon pari vanha kuva Mersusta:

Kuva
Scale Model Custom's Alavieska
"Automotive bonsai"
Model is authentically detailed inside and out - bumper to bumper, top to bottom.

Avatar
Niko Lindström
FCMA member 2018
Viestit: 2457
Liittynyt: 20.02.2008 18.34
Paikkakunta: Vantaa.
Viesti:

Re: Mallarit lomailee

Viesti Kirjoittaja Niko Lindström » 16.06.2012 18.54

Ajeltua on tullut aika paljon tässä loman aikana ja toki töissä on käyty. Jos sillä saisi rahoitettua uuden projektin hankintaa. Lisäksi toki Chryslerin rakentelu on imaissut vapaa-aikaa.

Kuva
FHRA S/SS 570 Driver.
"Well I Got The Throttle Wide Open, Both Wheels Left The Ground"
Lindström Racing - Stock Eliminator Drag Race Team.

Avatar
Juuso Pöllänen
Tamiya
Viestit: 2212
Liittynyt: 17.06.2009 14.11
Paikkakunta: JKL

Re: Mallarit lomailee

Viesti Kirjoittaja Juuso Pöllänen » 16.06.2012 20.30

Töissä on tullut käytyä ja jonkinverran ajeltua.. Myös muut harrastukset imaisee vapaa-aikaa....
Mitä hitaammin tippuu,sen parempaa tulee

Avatar
Matti Tirronen
AMT
Viestit: 818
Liittynyt: 09.10.2008 17.53
Paikkakunta: Lahti
Viesti:

Re: Mallarit lomailee

Viesti Kirjoittaja Matti Tirronen » 16.06.2012 20.41

No päivän kerkesin lomailla ihan virallisesti kun sitten töihin piti lähteä ja sen takia ei ole paljoa malleihin tullu koskettua. Myös toi Corolla on ottanut oman aikansa. No vielä 4 viikkoa töitä ja sitten pääsee lomailemaan. :D

Avatar
Petri Huhtala
Tamiya
Viestit: 2333
Liittynyt: 06.04.2008 21.53
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mallarit lomailee

Viesti Kirjoittaja Petri Huhtala » 16.06.2012 21.00

Tänään laitettiin Mersu testiin ja ajettiin 350km kierros. Aloitettiin Orimattilan Mersupäivillä ja jatkettiin Mercedes-Benz Klubin pick nick ajoilla Asikkalassa. Matkalla nähtiin vaikka mitä kivaa, eikä kaikki olleet edes Mersuja.

Kuva
En olisi uskonut enää näkeväni vierekkäin Mersun hirveimpiä värejä vierekkäin ja vielä hienossa kunnossa. Ehkä juuri tuo väri on se miksi nämä ovat säilyneet.

Kuva
Hieno 190 upeilla vanteilla.

Kuva
Upea Dodge Challenger.

Kuva
Tapania ajattelin kun otin tämän kuvan. :thumbup:

Kuva
Maskissa oli paljon muistoja kertomassa että tämä on nähnyt maailmaa.

Kuva
Kaunis.

Kuva
Upea.

Kuva
Ei enää timantti kunnossa, mutta takana onkin miljoona kilometriä!

Kuva
Tästä ei Pappa Tunturi enää parane.

Kuva
Antin Automuseolla oli kaikenlaista kivaa katseltavaa.

Kuva
500E, kelpaisi mullekin.

Onneksi kännyköissä alkaa olla kohtuullisia kameroita, sillä unohdin kunnon kamerani kotiin joten anteeksi kuvien laatu.
Lisää kuvia Fotkissani

Avatar
Vesa Viitala
Hasegawa
Viestit: 1584
Liittynyt: 31.08.2007 01.45
Paikkakunta: Pori

Re: Mallarit lomailee

Viesti Kirjoittaja Vesa Viitala » 16.06.2012 21.08

Petri Huhtala kirjoitti: En olisi uskonut enää näkeväni vierekkäin Mersun hirveimpiä värejä vierekkäin ja vielä hienossa kunnossa. Ehkä juuri tuo väri on se miksi nämä ovat säilyneet.
Kieltämättä aika hirveitä, noiden lisäks se kermanvärinen on kans yrjöttävä... Kuka on halunnu autonsa tuon värisenä. :screwy:

Toi viissatanen on kyllä namu.
If you can´t make it, fake it!

Avatar
Petri Huhtala
Tamiya
Viestit: 2333
Liittynyt: 06.04.2008 21.53
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mallarit lomailee

Viesti Kirjoittaja Petri Huhtala » 16.06.2012 21.52

Teknisesti ajateltuna valkoinen ja musta eivät ole värejä :wink:

Avatar
Jones
Moderaattori
Viestit: 2236
Liittynyt: 20.04.2006 01.00
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Mallarit lomailee

Viesti Kirjoittaja Jones » 17.06.2012 10.06

Eikös kermanväriset oo vanhoja takseja?
Team Lentäjät

SABLE - Stash Acquired Beyond Life Expectation

Avatar
Petri Huhtala
Tamiya
Viestit: 2333
Liittynyt: 06.04.2008 21.53
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mallarit lomailee

Viesti Kirjoittaja Petri Huhtala » 17.06.2012 16.04

Jones kirjoitti:Eikös kermanväriset oo vanhoja takseja?
Värillä ei ole mitään tekemistä suomalaisen Taksin kanssa, Taksi saa olla minkä värinen vain. Mutta valkoinen oli melko yleinen tuossa 80-90 luvuilla.

Avatar
Jones
Moderaattori
Viestit: 2236
Liittynyt: 20.04.2006 01.00
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Mallarit lomailee

Viesti Kirjoittaja Jones » 17.06.2012 22.50

Tota nahkahousumaata kyllä tarkoitin:
Kuva
Pahoittelen väärinkäsitystä ja mielipahaa. :lol:
Team Lentäjät

SABLE - Stash Acquired Beyond Life Expectation

Avatar
Petri Huhtala
Tamiya
Viestit: 2333
Liittynyt: 06.04.2008 21.53
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mallarit lomailee

Viesti Kirjoittaja Petri Huhtala » 18.06.2012 19.12

Jones kirjoitti:Tota nahkahousumaata kyllä tarkoitin:

Pahoittelen väärinkäsitystä ja mielipahaa. :lol:
Jaa tuolla etelän maalla. Enpä ole sielläkään koskaan käynyt :shock:

Avatar
Juho Jaakkonen
Tamiya
Viestit: 2376
Liittynyt: 15.01.2006 22.05
Paikkakunta: Alavieska

Re: Mallarit lomailee

Viesti Kirjoittaja Juho Jaakkonen » 19.06.2012 00.00

Tuli vasta nyt katsottua nuo Huhtalan Petrin kuvat. Onpa teillä ollut hieno reissu. Mitä ovat kuvien 73, 80 & 81 autot? Ja missä on tuo lentokoneita täynnä oleva paikka?
Scale Model Custom's Alavieska
"Automotive bonsai"
Model is authentically detailed inside and out - bumper to bumper, top to bottom.

Osku Hirvonen
AirFix
Viestit: 389
Liittynyt: 19.12.2007 15.54
Paikkakunta: Vaasa
Viesti:

Re: Mallarit lomailee

Viesti Kirjoittaja Osku Hirvonen » 19.06.2012 08.38

Juho Jaakkonen kirjoitti:Tuli vasta nyt katsottua nuo Huhtalan Petrin kuvat. Onpa teillä ollut hieno reissu. Mitä ovat kuvien 73, 80 & 81 autot?
73: Rover "SD1" (Vitessenä mä ne tunnen, mutta se ei ole ainakana kaikkien virallinen mallinimi) http://fi.wikipedia.org/wiki/Rover_SD1
81: Saab Sonett http://fi.wikipedia.org/wiki/Saab_Sonett

Avatar
Petri Huhtala
Tamiya
Viestit: 2333
Liittynyt: 06.04.2008 21.53
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mallarit lomailee

Viesti Kirjoittaja Petri Huhtala » 19.06.2012 13.42

Juho Jaakkonen kirjoitti:Tuli vasta nyt katsottua nuo Huhtalan Petrin kuvat. Onpa teillä ollut hieno reissu. Mitä ovat kuvien 73, 80 & 81 autot? Ja missä on tuo lentokoneita täynnä oleva paikka?
80 on Holden FJ Special 1954. Muuthan tuossa tulikin jo lueteltua edellä. Sonett on mallia III. Lahden Ilmasilta ry on tuo paikka jossa nuo lentokoneet on kuvattu. Nuo sisätiloissa kuvatut autot on taas kuvattu Antin Automuseossa. Harmittavasti poltin tuona päivänä niskan ja käsivarret melko hyvin, joten seuraavaksi päiväksi suunnittelemani Concours d´Elegance jäi käymättä. Nyt on kuitenkin punoitus vaihtumassa hiljalleen rusketukseksi ja Mersun kontissa on pieni huoltopaketti odottamassa vesisateen loppumista, jotta pääsee vaihtamaan ne paikoilleen. Juhannuksena pitäisi pitää taas laittaa Mersu liikkeelle ja suunnata kohti keskisuomea. Matkalla pitää ainakin visulahdessa käydä testaamassa perheen ykköskuskin titteli, joka on vielä ollut selvästi allekirjoittaneen hallussa :lol:

Avatar
Niko Lindström
FCMA member 2018
Viestit: 2457
Liittynyt: 20.02.2008 18.34
Paikkakunta: Vantaa.
Viesti:

Re: Mallarit lomailee

Viesti Kirjoittaja Niko Lindström » 19.06.2012 14.39

Petri Huhtala kirjoitti:Matkalla pitää ainakin visulahdessa käydä testaamassa perheen ykköskuskin titteli, joka on vielä ollut selvästi allekirjoittaneen hallussa :lol:
Kartingiako?

Jos tuossa lajissa ykköskuski mitataan, niin meidän perheessä ykköskuskin titteli on ollut mulla molempina vuosina kun ollaan käyty koittamassa Powerparkin radalla. :lol: Ekana vuonna oli eka kerta Mikroauton ratissa ja olin 5 sec. faijaa nopeampi. Tokana eli viime vuonna pyörähdin komeasti nurmikon puolelle ja se oli siinä. Kerkesin ajaa kaksi kierrosta josta sain ajan, faija ajoi 8, mutta oli mua hitaampi kumminkin. :screwy:
FHRA S/SS 570 Driver.
"Well I Got The Throttle Wide Open, Both Wheels Left The Ground"
Lindström Racing - Stock Eliminator Drag Race Team.

Avatar
Petri Huhtala
Tamiya
Viestit: 2333
Liittynyt: 06.04.2008 21.53
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mallarit lomailee

Viesti Kirjoittaja Petri Huhtala » 19.06.2012 15.46

Kartingia hyvinkin. Viimeksi sain Juhan takarenkaasta lentäneen kiven raollaan olleesta kypärän visiiristä silmään ja ajoin puolet ajasta toinen silmä kiinni, mutta ohitusta se ei lykännyt kuin kierroksen verran :lol: Nopein kierroskin on tähän mennessä jäänyt aina mun haltuun, mutta saapa nähdä onko nyt mennyt oppi perille. Ei meillä kyllä Visulahdessa 5 sekunnin eroa ole, mutta riittävän selvä kuitenkin. Power Parkissa ei olla vielä käytykään, mutta toivottavasti joskus sinnekin päästään.

Ismo Penttinen
FCMA member 2018
Viestit: 1332
Liittynyt: 16.01.2007 01.19
Paikkakunta: 60°10'15''N 24°56'15''E

Re: Mallarit lomailee

Viesti Kirjoittaja Ismo Penttinen » 20.06.2012 14.33

Meikäkin on ajanut kartingia sekä Visulahdessa että Powerparkissa :-D. Viimemainitussa myös sisäradalla, joka on aika syheröinen, joten nopeudet ei kovin isoiksi pääse. Ulkoradalle on usein firmat tai muut porukat varanneet radan kokonaan, mutta parina kertana oon sinnekin päässyt. Hyvät kyydit siellä kyllä saa. Ainakin pari vuotta sitten oli myös 2-seater käytössä, jolla voi kyydittää nuorempia hurjapäitä. Visulahden ratakin on ok, mutta autot välillä vähän erikulkuisia... Älyttömän hauskaa puuhaa :thumbup: !

Avatar
Petri Huhtala
Tamiya
Viestit: 2333
Liittynyt: 06.04.2008 21.53
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mallarit lomailee

Viesti Kirjoittaja Petri Huhtala » 20.06.2012 22.40

Visulahdessa päästiin kerran ajamaan sateen jälkeen kun rata oli aivan märkä, sehän se vasta hauskaa olikin :lol:

Avatar
Juho Jaakkonen
Tamiya
Viestit: 2376
Liittynyt: 15.01.2006 22.05
Paikkakunta: Alavieska

Re: Mallarit lomailee

Viesti Kirjoittaja Juho Jaakkonen » 29.06.2012 00.30

Päätin tänään keskittyä tuohon käyttöautoon seuraavanalaisilla seurauksilla.

Kuten kuvasta näkyy, on Mersu alakanu vähän kukkimaan. Vaikka Jope Ruonansuu aikanaan sanoki, että huumorin kukka on se kaunein kukka, niin tämän sortin kukinto ei kyllä paljo naurata.

Kuva

Tämän päivän epistola ruosteentorjunnassa oli - LOKASUOJA!

Kuva

Lokari näytti suunnilleen tuolta jo autoa ostaessani vajaa vuosi sitten. Kävin kaaren kimppuun lastan kanssa ja pyyhkäisin sitä siveästi.

Kuva

Jaha, koko kaari on kupruilla. Koitin eka hiomakonneella mutta ei. Siitä ei tämän homman ratkasuksi ollu. Sitte keksin hakia porakoneen ja rautalankalaikan. Jo vaaaaaain! Alakohan sieltä metalliaki tulemaan vastaan.

Kuva

Huijasin vähän edellisessä kuvassa. Oikeesti rengas oli vielä paikallaan ja ruosteenpoisto vasta vaiheessa kun lähin rillaamaan. Tulleehan se näläkä ku luulee töitä tekevänsä.

Kuva

Kuva

Kuva

Syönnin jäläkeen tempasin rattaan irti ja pyöritin ruosteet poies kaaren sisäpuoleltaki.

Kuva

Sitte otin Kalevan uusiokäyttöön ja teippailin vähän, ettei ihan koko auto ole harmaa. Maalina oli kylältä haettu Kingin ruosteenestopohjamaali, joka tuntu pelaavan ihan mukavasti.

Kuva

Lehet pois ja hyvä tuli! Ehkä pikkusen pakkelia päälle ja väri pintaan niin sehän on taas niinkö uus.

Kuva

Tuosa kun tuli oltua aika paljo polovillaan niin huomasin, että polvarit on hyvä keksintö. Tilasin alakukesästä tämmöset ihan autonlaittoa varten ja suosittelen kyllä muillekki: http://www.varusteleka.fi/product/polvi ... _39316USSW[/quote]
Scale Model Custom's Alavieska
"Automotive bonsai"
Model is authentically detailed inside and out - bumper to bumper, top to bottom.

Avatar
Bowtie
Tamiya
Viestit: 2153
Liittynyt: 28.01.2005 09.49
Paikkakunta: Tuusula
Viesti:

Re: Mallarit lomailee

Viesti Kirjoittaja Bowtie » 29.06.2012 13.07

Joo-o, siitä se lähtee. En halua olla pessimisti, mutta uskallan epäillä että tuo kaari kukkii uudelleen ens talven jälkeen. Kaikki ruoste pitäisi saada pois, ja käytännössä ainoa keino on hiekkapuhallus... Lisäksi noi spraypohjamaalit on vähän mitä on, automaalikaupasta happopohjaa, epoksi ja sen päälle väri niin alkaa kestämään. En halua päteä tai v****illa, mutta sen verran on mullakin ollut erinäisiä kukkivia raatoja ja samat keinot tullut testattua ja huomattua että käteen meni... :wink:
"´63 Chevrolet - Clean Cut As A Jewel, Smooth-Riding As A Jet"

Eero Vainikka

Avatar
Jones
Moderaattori
Viestit: 2236
Liittynyt: 20.04.2006 01.00
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Mallarit lomailee

Viesti Kirjoittaja Jones » 29.06.2012 15.07

Hienot rillauskuvat. :worshippy :mrgreen:
Team Lentäjät

SABLE - Stash Acquired Beyond Life Expectation

Avatar
Juuso Pöllänen
Tamiya
Viestit: 2212
Liittynyt: 17.06.2009 14.11
Paikkakunta: JKL

Re: Mallarit lomailee

Viesti Kirjoittaja Juuso Pöllänen » 29.06.2012 21.14

Käytiin ranen ja meidän ukon kanssa kaffella ranen oldsilla ja mukavata oli 8) Potkua tuntu autossa olevan vähintäänkin tarpeeksi :mrgreen:

Kuva
Mitä hitaammin tippuu,sen parempaa tulee

Vastaa Viestiin