Yhteisprojektit

Ilmoitukset forumista, kuin myös ehdotukset & palaute forumin toiminnasta tänne.

Valvoja: FCMA Moderaattorit

Osku Hirvonen
AirFix
Viestit: 389
Liittynyt: 19.12.2007 15.54
Paikkakunta: Vaasa
Viesti:

Yhteisprojektit

Viesti Kirjoittaja Osku Hirvonen » 25.11.2009 16.19

Kuten kaikki ovat varmasti huomanneet, foorumin yhteisprojektit eivät ole oikein ottaneet tuulta alleen. Alkuun on aina innostusta, mutta valmiita malleja ei oikein tule. Enpä ole minäkään yhteenkään yhteisprojektiin osallistunut. Pääosin siksi, ettei sellaista riittävän mielenkiintoista aihetta ole ollut, mutta osittain myös siksi, että jo etukäteen tietää vain parin-kolmen mallin valmistuvan.
Tässä ketjussa voisi vähän porukalla pohtia miten saataisiin aikaan edes kohtalaisen onnistunut yhteisprojekti (eli tällä lukijamäärällä vähintään toistakymmentä valmista mallia).

Omia ajatuksia:
- Projektin teeman pitää olla yksiselitteinen ja riittävän tiukkaan rajattu. Jokaisesta mallista pitää heti ensisilmäyksellä nähdä, kuuluuko se projektin teemaan vaiko ei
- Teema ei saa kuitenkaan olla liian tiukka, pitää saada riittävän vapaat kädet toteuttaa itseään ja valita sopiva aihio.
- Aikataulu väljä, jotta tällaiset hitaammatkin kaverit saavat jotain aikaiseksi, mutta joku takaraja pitää kuitenkin olla
- Ei kilpailu (ei nopeus eikä laatu).
- Mallinsa valmiiksi saaneille joku palkinto, vaikka sitten vain mainetta ja kunniaa jossain muodossa
- Kesken jättäneille joku "vuoden turhake" tms. -arvonimi. :twisted:


Heitetään vielä idea yhteisprojektista:

RETROT
Jostain vanhasta 1:1 maailman klassikosta tehty uudelleenlämmitys. Tietysti nämä uudet Challengerit, Mustangit ja Camarot ovat itsestäänselviä, samoin New Beetle , Fiat 500, Mini, jne.
Ei tarvitse olla valmis rakennus-sarja, saa tehdä itsekin. Saa tehdä myös retron jota ei oikeasti ole olemassakaan. Itse mieluusti näkisin vaikkapa 2010 Tuckerin, 2010 PV-Volvon tms.
Saa olla boxstokkia, superdetaljoitua tai rankasti customoitua, whatever. Ei tarvitse vastata alkuperäistä, vaan saa muokata vapaasti, esim. lowrider challenger, dragrace-Camaro, monsteri-Mini tms. Kunhan se retro idea ja/tai lähtökohta pysyy.
Ei tarvitse olla aloittamaton malli, vaikka se suotavaa olisikin.
Aikaa vaikkapa 10kk, alkaen ensimmäisen topicin avaamisesta. WIP-ketju suotava, muttei pakollinen.

Avatkaahan keskustelua kimppaprojekteista yleisesti, keskustelua tuosta mun ehdotuksesta tai heittäkää oma ehdotus

Avatar
Jones
Moderaattori
Viestit: 2236
Liittynyt: 20.04.2006 01.00
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Yhteisprojektit

Viesti Kirjoittaja Jones » 25.11.2009 17.55

Ei noista mitään tule vaikka kuinka rajaa, pohtii, vääntää ja kääntää. Unohdetaan suosiolla kaikki kimppaprokkikset. FCMA Openissa on kuitenkin vuosittain teemaluokka kaikille jotka haluavat koetella luovuutensa rajoja jonkin tietyn aihepiirin sisällä.
Team Lentäjät

SABLE - Stash Acquired Beyond Life Expectation

Avatar
Marko Nykänen
FCMA member 2018
Viestit: 949
Liittynyt: 20.08.2007 00.04
Paikkakunta: Pieksämäki
Viesti:

Re: Yhteisprojektit

Viesti Kirjoittaja Marko Nykänen » 25.11.2009 19.29

Heh, jos haluais varmasti valmista, pitäs varmaan ottaa kimppaprojektin lähtökohdaksi vähän erilainen näkökulma. PM.netin puolella pari kaveria on sellaisen muistaakseni toteuttanut ja Valkeapään Mikon kanssa oli joskus kesällä puhetta myös, että ottais viikonloppuprojektit. Just joku moottoriton malli ja runnois sen viikonlopun aikana läjään (kesällä siksi että vois liiman/maalin kuivuessa vaikka grillailla ja saunoa, eikä kukaan tietenkään sulje pois sitä vaihtoehtoa että rakentelis ulkosalla auringonpaisteessa).

Pienoismalliautonhan rakentaa hetkessä, sehän ei tuota suuriakaan ongelmia. Aikaa alkaa kulumaan siinä vaiheessa kun ois tarkoitus maalatakin jotain. Lisädetaljeista puhumattakaan.

Sekin on käynyt mielessä, että jonkun tupla-/halpissarjan vois kokeilla kasata kirjaimellisesti suoraan laatikosta, ilman maalipisaraakaan. Jaa onko siinä mitään järkeä? No ei kai, mutta en ole tästä elosta ja olosta löytänyt muutenkaan mitään järjellistä.

Jos aikaraja on esim. kuukausi(kin), niin mulla kerkee henk. koht. mieli ja mieliteot muuttua niin moneen kertaan että ihme jos valmistuu. Viikonlopussa nyt ei kerkee kovin montaa harrastetta keksiä jos yhdellä aktiviteetilla aloittaa perjantai-iltana.

Eli mallivalinta vapaa (aloittamaton tietty, epäselvyyksien varmistamiseksi ei poikkeuslupia), aika rajoitettu esim. 48 tuntiin (pe-su). Saa toki tehdä nopeamminkin :D
Käytännön toteutus esim. niin, että perjantaina saa kuudelta alkaa rakentamaan ja sunnuntaina pitää kuudelta olla valmista. Siis iltakuudelta. Mahdollisia varaslähtöjä ei tietenkään pysty valvomaan oikein mitenkään, mutta kukapa näissä karkeloissa viitsisi huijata.

Mutta kuten aiemmin mainitsin, olen niin tuulella käyvä, että vaikka tuossa edellisessäkin raaseriprojektissa oli selkeä visio, idea, aavistus ja lähtökohta (malli) valmiina, niin tuolla se lojuu edelleen koskemattomana. Liekö osa tarpeista jo hävinnytkin. Ei vaan aina saa aikasiks, tai sit on jotain "muka tärkeempää" ja "parempaa" tekemistä.

Olli
Heller
Viestit: 85
Liittynyt: 29.12.2008 11.24
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yhteisprojektit

Viesti Kirjoittaja Olli » 25.11.2009 19.51

Jones kirjoitti:Ei noista mitään tule vaikka kuinka rajaa, pohtii, vääntää ja kääntää. Unohdetaan suosiolla kaikki kimppaprokkikset. FCMA Openissa on kuitenkin vuosittain teemaluokka kaikille jotka haluavat koetella luovuutensa rajoja jonkin tietyn aihepiirin sisällä.
Miksei noita voisi yhdistää? Julkistetaan FCMA Open teemaluokka muutamaa kuukautta aiemmin täällä ja annetaan lisäpisteitä kattavasta rakentamiskertomuksesta.

.

Avatar
Janne Herajärvi
Tamiya
Viestit: 2281
Liittynyt: 27.12.2007 15.51
Paikkakunta: Tornio

Re: Yhteisprojektit

Viesti Kirjoittaja Janne Herajärvi » 25.11.2009 20.16

Markon ideaan viikonloppuprojektista että ei sinällään paha ajatus. ON mahdollista tehdä malli maalaten ja jopa osittain säistäen pikkusen päälle kahdessa vuorokaudessa, eikä sen tarvi välttämättä olla kovin yksinkertainenkaan (curbside) vaan se voi olla tuollanen moottorillinen ja runsas osainenkin sarja. Homman jujuhan piilee siinä kuinka hyvin ajoittaa työvaiheet ja suunnittelun projektin edetessä. Jos tällanen kimppaprojekti tulee niin olen mukana, myös Oskun ehdottamassa muodossa eli pitemmällä kaavalla.


Tämähän on tuollasen 2 vuorokautisen mallailusession aikaansaannos :lol:
Kuva

Onhan se vähän sen näköinen kuin olis tehty "ohimennen toisella kädellä saunareissun aikana, kun toisella kädellä on ohjailtu kusisuihkun kaartumista lumihankeen" mutta ihan hauska projekti silti oli ja voisin ottaa uusiks :thumbup:

Avatar
Petri Huhtala
Tamiya
Viestit: 2337
Liittynyt: 06.04.2008 21.53
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yhteisprojektit

Viesti Kirjoittaja Petri Huhtala » 25.11.2009 20.28

Omasta puolesta voin todeta että projektit etenevät kuin kukan kasvu, välillä on syksy ja välillä kevät. Eli ensin on hirveä tahti kun on kova motivaatio päällä, mutta jonkin ajan päästä tulee tarve tehdä jotain muuta. Tämän takia omat projektit saattavat seistä välillä aika kauankin, ennen kuin pääsevät takaisin pöydälle. Luulisin että tämä itsensä motivointi voisi olla yksi avaintekijä näiden "kimppa kivojen" kaatumiseen. Kimppa projekti voisi toimia vaikka näyttelyn/kilpailun ohessa työpöytä systeemillä, aikaa viikonloppu muutama mallari lyö aivopierut yhteen, team kilpailu...

Avatar
Mikko Valkeapää
FCMA member 2018
Viestit: 3363
Liittynyt: 29.09.2004 18.02
Paikkakunta: Saari
Viesti:

Re: Yhteisprojektit

Viesti Kirjoittaja Mikko Valkeapää » 25.11.2009 20.41

Yhteisprojektien idea on ihan kiva mutta harvoin se toimii. Alussa on paljon innostusta mutta sitten into lopahtaa suurimmalla osalla. Kuten Fiatienkin kanssa kävi, jotkut tosin saivat fiatinsa valmiiksi ja taisipa joku tehdä jopa kaksi. Mutta melko pieni osa valmistui, itsekin myönnän aloittaneeni mutta sitten se innostus meni.

Parhaillaan yhteis projekti toimii pienessä porukassa tai kaverin kanssa. Yleensä siihen on joku hieno pieni idea porukassa mistä oikeasti innostutaan. Esim Marko P oli kerran käymässä, kävästyiin malli kaupassa ja siellä oli kaksi samanlaista mallia. Hetki siin pyörittiin ja loppujen lopuks mallit lähti mukaan ja n24 tuntia niin ne oli kasassa maalattuina. Hauskaa oli ja mallit jopa valmistui. Tässäpä vielä kuva todisteeksi:

Kuva

Forumille ja Vitriinissä on joskus esitelty toinen pieni kimppa proggis jossa kohteena olivat datsunit. En tarinaa kummemmin tunne mutta siinnä oli mielestäni onnistuttu erittäin hyvin. aika taulu ei tosin ollut niin tiukka kun em projektissa.

Marko N ehdotti em viikonloppu projektia viime kesänä tehtäväksi. Se kuitenkin jäi ajan puutteen vuoksi mutta eiköhän sekin vielä joskus tule tpaahtumaan kun aika on kypsä. Ehkä jopa fiatini valmistuu joskus mutta ei tuossa aikataulussa mikä foorumilla joskus oli, alkuperäinen ideanikin on jo unohtunut.

Kimppa projektit siis ovat kivoja mutta isolla porukalla ne ei aina toimi, eikä kyllä pienelläkään. Itse kyllä voin osallistua johonkin mutta innostus yleensä lopahtaa johonkin eteen tulevaan mysteeriin...
Mikko's Rod&Custom Shop
East Side Model Car Builders
AA#9
Rodeja mä metsästän, tahdon ostaa kaikki...

Avatar
Marko Nykänen
FCMA member 2018
Viestit: 949
Liittynyt: 20.08.2007 00.04
Paikkakunta: Pieksämäki
Viesti:

Re: Yhteisprojektit

Viesti Kirjoittaja Marko Nykänen » 25.11.2009 20.46

Janne Herajärvi kirjoitti:...ON mahdollista tehdä malli maalaten ja jopa osittain säistäen pikkusen päälle kahdessa vuorokaudessa, eikä sen tarvi välttämättä olla kovin yksinkertainenkaan (curbside) vaan se voi olla tuollanen moottorillinen ja runsas osainenkin sarja. ...
Tai kahdessatoista tunnissa, samalla kun molemmat kädet tekee jotain muuta :mrgreen:

KuvaKuva

Avatar
Janne Herajärvi
Tamiya
Viestit: 2281
Liittynyt: 27.12.2007 15.51
Paikkakunta: Tornio

Re: Yhteisprojektit

Viesti Kirjoittaja Janne Herajärvi » 25.11.2009 20.51

Marko Nykänen kirjoitti:Tai kahdessatoista tunnissa, samalla kun molemmat kädet tekee jotain muuta :mrgreen:
Jaa sie varpailla rakentelet :mrgreen: Oisit nyt vielä tulpanjohot pyöräytelly pottuvarpaalla :lol:

Avatar
Vauhtipahvi
Tamiya
Viestit: 3128
Liittynyt: 30.11.2004 00.45
Paikkakunta: Rajamäki

Re: Yhteisprojektit

Viesti Kirjoittaja Vauhtipahvi » 25.11.2009 20.54

Mikko Valkeapää kirjoitti:Marko N ehdotti em viikonloppu projektia viime kesänä tehtäväksi. Se kuitenkin jäi ajan puutteen vuoksi...
:lol: Pitäis sitten varmaan laittaa vielä lyhyempi aikataulu. :mrgreen:

Avatar
Kantri
AirFix
Viestit: 391
Liittynyt: 22.06.2009 13.32
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yhteisprojektit

Viesti Kirjoittaja Kantri » 26.11.2009 12.40

Mikä on ens vuoden teema tuolla FCMA oppenissa? Jos tuo on kerran vuodessa ja siinä vuos aikaa duunailla ja joitakin ilmeisesti osallistuukin ?
Olisko mitään järkeä tää palstan laitta samalla lailla,vuos aikaa duunailla ja keväällä valmistumis päivä,näin olisi kaksi tuommoista teema tapahtumaa vuodessa n.puolenvuoden välein?

T. Kantri
Carpet factory - Autolemmikkitehdas

Avatar
Petri Piira
Hasegawa
Viestit: 1857
Liittynyt: 21.09.2004 19.15
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Yhteisprojektit

Viesti Kirjoittaja Petri Piira » 28.11.2009 14.46

80-luvun kisakin oli sillo aikanaan niin onnistunut. :mrgreen: Mites Paffin Pösö? Tai Nikon Carma? Tai oma Fiat 131 jonka ketjua en nyt löytänyt.
You have to remember, Paul, that making coffee is very much like making love to a beautiful woman. It has to be hot, it has to be strong, you've got to grind your beans slowly... and at the last moment, add the milk.

Avatar
Vauhtipahvi
Tamiya
Viestit: 3128
Liittynyt: 30.11.2004 00.45
Paikkakunta: Rajamäki

Re: Yhteisprojektit

Viesti Kirjoittaja Vauhtipahvi » 28.11.2009 21.26

Petri Piira kirjoitti:80-luvun kisakin oli sillo aikanaan niin onnistunut. :mrgreen: Mites Paffin Pösö?
Kiitos ihan hyvää. Ei ees kovasti pölyty, kun muistaa vaan pitää laatikosta kannen kiinni :lol:
Petri Piira kirjoitti:Tai oma Fiat 131 jonka ketjua en nyt löytänyt.
Oiskohan ylläpito poistanut sen kun ei oo kukaan siihen kirjottanut pitkään aikaan? :P

Avatar
Janne Herajärvi
Tamiya
Viestit: 2281
Liittynyt: 27.12.2007 15.51
Paikkakunta: Tornio

Re: Yhteisprojektit

Viesti Kirjoittaja Janne Herajärvi » 29.11.2009 15.34

Miltä kuulostas tällanen "Nopeus on valttia" yhteisprojekti. Alla ajattelemani säännöt :)

- Aloittamaton rakennussarja jonka saa valita ihan vapaasti, eli autot, rekat ja moottoripyörät, mittakaavasta riippumatta.. Kaikki aiheet käy.
- Takaraja aloittamiselle/valmistumiselle 2010 FCMA open.
- Ajanlasku alkaa ensimmäisestä kuvapäivityksestä jossa korista on poistettu valusaumat mutta muut osat on vielä koskemattomia.
- Rakennetaan laatikosta löytyvistä osista, ainoastaan tulpanjohdot ja foilaukset saa lisätä aftertarvikkeista.
- Kaikki osat pitää maalata.
- Jokaisen valmistuvan mallin on valmistuttava viikossa aloittamisesta ja mitä nopeammin MUTTA huolellisemmin sen parempi.
- Jokaiselta osallistujalta 6 kuvapäivitystä seuraavasti:
- Korista valusaumat poistettu ja muut osat vielä valurangoissa pusseissa. Merkintään päivämäärä ja kellonaika.
- Valmis moottori. Merkintään päivämäärä ja kellonaika.
- Valmis alusta johon moottori liimattuna paikalleen. Merkintään päivämäärä ja kellonaika.
- Valmis sisusta. Merkintään päivämäärä ja kellonaika.
- Valmis kori, eli tarvittavat maalaukset, kiillotukset, foilaukset, decalit ja ikkunat laitettuna. Merkintään päivämäärä ja kellonaika.
- Valmis malli, eli kaikki tarvittava maalaus ja liimaus työ tehty ja voidaan ihastella valmistunutta mallia ja tarkistella rakenteluaika.

Mikäli tulee mieleen jotain sääntömuutoksia tms niin kerro mielipiteesi. Jos tälle löytyy kannattajia niin teen rakentelutopicin näille malleille ja toivottavaa olisi että kaikki päivitykset tulisi samaan ketjuun. Ensimmäiseen viestiin muokkaisin sitten aina osallistujan nimen, mallin nimen ja valmistumisajan.

Lopuksi valittaisiin valmistuneista siistein malli ja katsottaisiin nopeiten valmistunut malli ja näistä kahdesta heitetään kolikkoa ja oikean valinnan tehnyt saa jonku mallailuun liittyvän porkkanan :mrgreen: Eli jokainen voi valita että rakentaako mallinsa mahdollisimman nopeaa vai mahdollisimman huolellisesti viikossa. Lisäksi jokaiselle osallistujalle hyvä mieli yhteishenkisestä projektista.
Viimeksi muokannut Janne Herajärvi, 29.11.2009 19.16. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Jones
Moderaattori
Viestit: 2236
Liittynyt: 20.04.2006 01.00
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Yhteisprojektit

Viesti Kirjoittaja Jones » 29.11.2009 15.41

Vapaavalintainen malli mutta moottori pitää olla?
Team Lentäjät

SABLE - Stash Acquired Beyond Life Expectation

Avatar
Janne Herajärvi
Tamiya
Viestit: 2281
Liittynyt: 27.12.2007 15.51
Paikkakunta: Tornio

Re: Yhteisprojektit

Viesti Kirjoittaja Janne Herajärvi » 29.11.2009 15.47

Moottori olis hyvä olla, se on ainut rajoite mallin valinnassa. Katsotaan nyt jos useampi haluaa rakentaa curbsiden niin sitte voidaan nekin hyväksyä siten että alustaa pitäs sitten detaljointimaalata hieman enemmän jotta se moottorin puuttuminen ei tuo etulyöntiasemaa nopeudessa. Nuo on vasta alustavat säännöt joten parannusehdotuksia kuunnellaan :)

Avatar
Petri Huhtala
Tamiya
Viestit: 2337
Liittynyt: 06.04.2008 21.53
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yhteisprojektit

Viesti Kirjoittaja Petri Huhtala » 29.11.2009 19.12

Entäs mittakaava, rajoitteita?

Avatar
Janne Herajärvi
Tamiya
Viestit: 2281
Liittynyt: 27.12.2007 15.51
Paikkakunta: Tornio

Re: Yhteisprojektit

Viesti Kirjoittaja Janne Herajärvi » 29.11.2009 19.15

Aloittamaton rakennussarja jonka saa valita ihan vapaasti, eli autot, rekat ja moottoripyörät.. Kaikki aiheet käy. ja mittakaavat

Tuo moottorihomma on vielä mietinnässä. Ei kait se haittaa jos joku haluaa curbsiden tehä :roll:

Parannusehdotuksia sääntöihin otetaan vielä vastaan ja ilmoitelkaa olisko tällaselle kimppaprojektille kiinnostusta lopuksi.

Avatar
Jones
Moderaattori
Viestit: 2236
Liittynyt: 20.04.2006 01.00
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Yhteisprojektit

Viesti Kirjoittaja Jones » 29.11.2009 19.28

Entäs sisusta ja ikkunat ym. jos tekee pärrän? Nussutinussuti ->,
:mrgreen:
Team Lentäjät

SABLE - Stash Acquired Beyond Life Expectation

Avatar
Janne Herajärvi
Tamiya
Viestit: 2281
Liittynyt: 27.12.2007 15.51
Paikkakunta: Tornio

Re: Yhteisprojektit

Viesti Kirjoittaja Janne Herajärvi » 29.11.2009 19.37

Nii tosiaan jos tekee pyörän.. hmm olisko pyörän kohalla päivitykset näin:

- Aloitus päivitykseen kuva jossa osat pusseissa tai valurangoissa tankkia tai katteita lukuunottamatta.
- Moottori valmiina
- Katteet tai tankki maalattuna/decaloituna tähän vois laittaa myös lokasuojat jos on
- Runko valmiina ja moottori kiinnitettynä
- Renkaat asennettuna
- katteet asennettuna jos on, Penkki asennettuna ja malli valmiina

Eli jotenki nuin, en ole yhtään pärrää koskaan rakentanu joten rakenteluvaiheet eivät ole tuttuja. Mutta ajatus olis että tuo 6 kuvapäivitystä tulis jokaiselta ja toki yhdessä päivityksessä voi olla pari-kolme kuvaa erikanteilta.

Avatar
J-P Märijärvi
AirFix
Viestit: 303
Liittynyt: 01.08.2005 12.58
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Yhteisprojektit

Viesti Kirjoittaja J-P Märijärvi » 29.11.2009 20.40

Revell Trabant.

Avatar
Vauhtipahvi
Tamiya
Viestit: 3128
Liittynyt: 30.11.2004 00.45
Paikkakunta: Rajamäki

Re: Yhteisprojektit

Viesti Kirjoittaja Vauhtipahvi » 29.11.2009 20.53

Janne Herajärvi kirjoitti:ainoastaan tulpanjohdot ja foilaukset saa lisätä aftertarvikkeista..
Määrittele "afteritarvike". Vain ostettuja rojuja vai purettuja radionosia ja tupakka-askin folioita myös?

Janne Herajärvi kirjoitti:- Kaikki osat pitää maalata.
Sillonhan sisustan osat ei näy, kuin avoautoissa :lol: Kuulostaa nipotukselta, mutta kannattaa olla sanamuodoissa tarkkana, kun tekee sääntöjä.

Avatar
Janne Herajärvi
Tamiya
Viestit: 2281
Liittynyt: 27.12.2007 15.51
Paikkakunta: Tornio

Re: Yhteisprojektit

Viesti Kirjoittaja Janne Herajärvi » 29.11.2009 21.19

Vauhtipahvi kirjoitti:Määrittele "afteritarvike". Vain ostettuja rojuja vai purettuja radionosia ja tupakka-askin folioita myös?

Sillonhan sisustan osat ei näy, kuin avoautoissa :lol: Kuulostaa nipotukselta, mutta kannattaa olla sanamuodoissa tarkkana, kun tekee sääntöjä.
Afterit on tässä tapauksessa kaupan ostotuotteita eli etsiosia ja resiiniosia lähinnä tarkoitin. Eli tupakkiaskin folio käy ja radionosat myös. Ajatus olis kuitenkin selvitä rakennussarjan mukana tulevilla osilla.

Näkyyhän se sisusta ikkunoista katollisessa autossakin :wink:

Säännöt on vielä kehitysasteella mutta pikkuhiljaa ne alkaa oleen valmiina, vieläku tietäs että onko tähän osallistujia :)

Olli
Heller
Viestit: 85
Liittynyt: 29.12.2008 11.24
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yhteisprojektit

Viesti Kirjoittaja Olli » 30.11.2009 07.58

Janne Herajärvi kirjoitti: Näkyyhän se sisusta ikkunoista katollisessa autossakin :wink:
Ei näy, jos nekin piti sääntöjen mukaan maalata.

Avatar
Vauhtipahvi
Tamiya
Viestit: 3128
Liittynyt: 30.11.2004 00.45
Paikkakunta: Rajamäki

Re: Yhteisprojektit

Viesti Kirjoittaja Vauhtipahvi » 30.11.2009 12.51

Olli kirjoitti:
Janne Herajärvi kirjoitti: Näkyyhän se sisusta ikkunoista katollisessa autossakin :wink:
Ei näy, jos nekin piti sääntöjen mukaan maalata.
That´s the point :wink:

Vastaa Viestiin